Artikkeli on yli 2 vuotta vanha

Helsingin ja Pietarin välisen Allegro-junan liikennöinti keskeytetään maanantaina – Tuppurainen: "Surullinen kuva tästä ajasta"

Helsingin ja Pietarin välinen junaliikenne keskeytetään toistaiseksi.

Allegro pikajuna Helsingin päärautatieasemalla.
Allegro pikajuna Helsingin päärautatieasemalla helmikuussa 2022. Kuva: Mikko Koski / Yle
Tittamari Rinne,
Pilvi Pitkäranta,
STT
Avaa Yle-sovelluksessa

Helsingin ja Pietarin välisen Allegro-junan liikennöinti loppuu toistaiseksi maanantaista 28.3. alkaen, kertoo VR.

VR:n mukaan sunnuntaina 27.3. ajetaan Helsingistä Pietariin vain aamupäivän Allegro-vuoro, ja iltapäivän juna perutaan. Molemmat sunnuntaina Pietarista Helsinkiin suuntautuvat vuorot ajetaan normaalisti.

– Tähän saakka olemme jatkaneet Allegron liikennöintiä viranomaisohjeiden mukaisesti, ja tarkoituksena on ollut turvata suomalaisille pääsy Suomeen. Näiden viikkojen aikana henkilöt, jotka ovat halunneet lähteä Venäjältä, ovat ehtineet poistua maasta, sanoo matkustajaliikenteen johtaja Topi Simola tiedotteessa.

– Nyt Allegron liikennöintiä ei ole enää pakotteiden myötä valtion omistajaohjauksen ilmoituksen mukaan tarkoituksenmukaista jatkaa, joten keskeytämme liikenteen toistaiseksi, Simola sanoo.

Helsingin Sanomat kertoi aiemmin, että liikennöinti olisi loppunut jo tulevana lauantaina. Lehden mukaan omistajaohjausministeri Tytti Tuppurainen (sd.) lähetti torstaina VR:lle asiasta kirjeen, jonka mukaan Allegron liikennöinti ei ole enää tarkoituksenmukaista.

Tuppuraisen mukaan valtiojohto on ohjeistanut VR:ää, että länsimaiden asettamia pakotteita on noudatettava huolellisesti. Tuppurainen kommentoi asiaa Ylelle Brysselissä.

– Tämä liittyy VR:n ja Venäjän valtiollisen rautatieyhtymän taloudelliseen yhteistyöhön ja rahoitukseen, hän sanoo.

– Tässä tilanteessa, jossa sanktiot vaikuttavat merkittävällä tavalla koko VR:n toimintaan, valtiovalta tuki VR:n päätöstä päättää tämä liikennöinti.

Tuppuraisen mukaan junayhteyden ylläpitämistä on tähän asti pidetty tärkeänä, jotta maasta pois haluavat suomalaiset ovat voineet sen avulla poistua Venäjältä. Yhä vieläkin Venäjältä pääsee poistumaan esimerkiksi bussilla tai yksityisautolla.

– Mutta kyllä tämä on surullinen kuva tästä ajasta, jossa Euroopassa riehuu sota.

Hänen mukaansa liikennöinnin jatkaminen Helsingin ja Pietarin välillä liittyy sanktioihin ja siihen, millä tavalla niitä jossain vaiheessa puretaan. Siihen taas vaikuttaa se, miten Venäjä jatkaa sotatoimiaan Ukrainassa.

– Tällä hetkellä ei olla siinä tilanteessa, että voitaisiin keskustella sanktioiden purusta.

Juttua päivitetty 25.3. klo 18.05: Lisätty ministeri Tytti Tuppuraisen kommentit.

Suosittelemme